Porno-Teo-Colossal

Kulutuksellisuus on tuhonnut kulttuurin ja nostanut esille päämääriä, joilla ihminen tekee tyhjäksi itsensä. Vastaisku ei ole vihreys tai sosiaalidemokratia! Tarvitaan eliittiä, intelligentsijaa, ajattelevia ihmisiä ja selventäviä käsitteitä. Jatkamme Pasolinin hengessä...

lauantaina

KIELTÄYTYMINEN JA IHMISJÄTE

Kuten MR kirjoitti edellisessä tekstissä, elämä voi tulla esille elokuvassa suoraan, vailla etäännytystä romanttiseen tai kauniiseen, tyypilliseen tai tyypitettyyn. Pasolinin runoissa ihmiset ja heidän tuntemuksensa eivät noudata ehostuksen logiikkaa: heille ei laiteta kasvoja, raajoja tai edes mieltä sen toiveen mukaan, jonka viihteen vaatimukset ovat asettaneet. He ovat rujoja ja rampoja, mutta rujoja ja rampojakin vain siihen mittaan kuin se on maailmassa tavallista. Myöskään fyysistä ja henkistä puutetta ei paisutella eeppisiin mittoihin. Ihmiset ovat hyvin sisällä omassa maailmassaan mutta aivan ulkona, kun heitä katselee maailmasta, joka määrittelee itsensä kuvitelmien kautta.
Me voimme kieltäytyä ottamasta kuvitelmia todesta. Se tarkoittaisi (poro)porvarillisen kuvitelman kieltämistä: kaiken sen jättämistä, mikä ilmaistaan konditionaalissa, pitäisi, voisi, täytyisi, olisi, ja samalla sen kuvitelman hylkäämistä, jossa arvo ja kunnia rakentuvat aineellisten saavutusten ja omistusten kautta. Eurooppaa vaivaava sosiaalidemokraattinen poroporvarillinen paatos ilmaisee tämän kuvitelman hyvin päätavoitteissaan: terveys, aineellinen tasa-arvo, perhe yhteiskunnan tukijalkana. Liike on omaksunut sisältönsä kristillisdemokraattisesta ajattelusta, mutta uskonnollisen merkityksen on korvannut maallinen kieltäytyminen jokaisesta tavoitteesta, jonka takana olisi yksittäisen ihmisen kokemus. Ihmisten on omaksuttava yhteinen tavoite, jonka heille antavat harvat ja tietävät.
Hyvinvointia on helppo käyttää täkynä. Yhäkin Euroopassa on paljon köyhiä, joiden elintasoa poroporvari ei osaa edes kuvitella; muualla maailmassa heitä on vieläkin enemmän. Niitäkin, joilla on hyvinvointi, voidaan pelotella sen yhtäkkisellä katoamisella, kuten on tehty "keltaisen vaaran" avulla 1950-luvulla ja "terrorismilla" 2000-luvun alussa. Jokaisen pitäisi ajatella näitä vaaroja ja keskittyä varmistamaan hyvinvointinsa. Niillä taas, joilla ei vieläkään ole mitään, on hyvä mahdollisuus hypätä kyytiin, kunhan he luopuvat uskostaan, tavoistaan, perheestään, kunniastaan, kaikesta, mikä on heille arvokasta.
Hyvinvointi, terveys, vauraus, tasa-arvo ovat kuvitelmia, jotka eivät koskaan riitä. Ne ovat kaikki myös ohuen langan varassa: juuri kun ne on saavuttanut, ne on menettämäisillään jonkin sisäisen tai ulkoisen uhan vuoksi. Vaikka ne saavuttaisikin, saavutuksen varaan ei voi asettua etsimään tärkeämpiä merkityksiä, koska saavutukset ovat kuin rikkaan miehen rikkaus, aina altis varkaille.
Pasolini kuvaa runoissaan, erityisesti kokoelmassa L'usignolo della Chiesa Cattolica, kuinka kieltäytyminen kristillisdemokraattisesta ja nyt siis sosiaalidemokraattisesta tavoitteesta voi tehdä mahdolliseksi, että näkee elämän moninaisessa ilmenemisessä, monimuotoisuudessa muitakin saavutettavissa olevia asioita kuin ne, jotka aina pelkää menettävänsä, asioita, jotka eivät ole riippuvaisia ihmisen fyysisestä heikkoudesta, muiden kateudesta, kadosta, tulvasta, vallankumouksista tai edes maailmanlopusta.
Kieltäytyminen tarkoittaa tietenkin, että kieltäytyjä asettaa itsensä uuteen valoon suhteessa siihen, mitä "kaikki" pitävät tärkeänä. Kieltäytyjä ei enää tavoittele lisää sitä, mitä hänellä jo on, vaan etsiytyy kokonaan toisaalle. Hän ei tee "laadullista" eroa entiseen siirtymällä kestävään kehitykseen tai reilun kaupan tuotteisiin, aurinkoenergiaan tai avoliittoon. Hän jättää pois kaiken sen, minkä voi tunnistaa vain vasta-arvona. Hän etsiytyy sinne, missä asiat eivät ole suhtessa siihen, kuinka ne ovat poroporvarin arvoasteikossa.
Kieltäytyminen muuttaa olemassaoloa. Se on ontologinen käänne, jossa huomaa, kuinka moninainen ja rikas olemassaolo on.
Kieltäytymisen tuloksena ihmisestä tulee jätettä, ihmisjätettä, jonka arvioiminen on kerralla selvä. Riippumatta siitä, kuinka ihminen on kieltäytynyt, hänet on kielletty sen jälkeen ja hän on tullut jätteeksi. Tilanteen ei tarvitse paljastua ulkoisena rumuutena, köyhyytenä tai kurjuutena mutta silti muut näkevät sen juuri noin, ikäänkuin kieltäytyminen muuttaisi retinaa niin, ettei ihmisestä enää näy muuta kuin se, mikä hänestä puuttuu, se yhteinen, tavoite, jonka tarkoituksena on tehdä elämä tyhjäksi ja ontoksi.
Poroporvarille on käsittämätöntä, että olisi ihmisiä, jotka ovat jätettä omasta toiveestaan. Kun hän käy Malagan matkallaan pikaisesti Tangerissa ja näkee ryysyläiset, joita kaupunki on täynnä - ainakin Armani-, Zara- ja Vero Moda -näkökulmasta - hän ei ymmärrä, kuinka näiden ihmisten kulttuuri voisi millään olla korkea, jos se kerran tuottaa pelkkää jätettä.
Pasolinin idea yksilön kulttuurista, joka ei rakennu yhteisten tavoitteiden vaan uskon, kunnian ja arvon mukaan, ei saa mitään ymmärrystä ihmisiltä, joiden koko todellisuus on rakentunut toisten antaman kunnian, arvon mukaan, ja uskoon, jota on kaiken aikaa varmistettava yhteisillä seremonioilla.
Pasolini ei kuvaa kurjuutta vaan järjestystä, joka on selvästi erilainen kuin omamme. Se on järjestys, jonka muistavat vielä nekin, jotka elivät lapsuutensa 1940- ja 1950-luvuilla. Se ei ole sen kauempana mutta silti kuin iäisyyksien takana. Silloin lähes kaikki olivat jätettä, kieltäytymisen ja kieltämisen takana, eivät aina halustaan mutta silti maailmassa, joka oli vähemmän kosmeettinen kuin painajaiset nykyisin.

JV