EHDOTTOMASTI KIELLETTÄVÄ!

Camille Paglia toteaa, että taiteella on synkkä sisar, pornografia, joka on taidetta sekin, mutta alkuperäisellä tavalla, pelkkänä skandaalina. Kuva sinänsä on aina haaste sille, mikä on olemassa muussakin muodossa. Ihmisen kuva on erityisen paha haaste, kuten Muhammed hyvin oivalsi kieltäessään ihmisen kuvaamisen. On skandaali tehdä kuva sellaisesta, joka saattaa astella sisään samaan tilaan kuin kuvansa. Kumpi on silloin totta? Kumpaa on katsottava? Kumpi vakuuttaa? Taiteen sisar esiintyy riettautena, jonka tarkoitus on piristää kaikkia. Kuten olemme huomanneetkin, yhä uudelleen pornografinen aineisto tunkeutuu taiteeseen, piristääkseen meitä ja asettaakseen taiteen päämäärät taas keskusteltaviksi.
Paglian ajatuksenjuoksua seuraten voi myös sanoa, että alunperin seksuaalisuutta kuvaava taiteen synkkä sisar oli vain pelkkää pakanallista (kristillisyyttä edeltävää) kuvakieltä, joka paljasti ilmeisen. Se ei yrittänyt olla muuta: se kuvasi, mitä näki. Mutta uusissa tilanteissa se kadotti ilmeisyytensä, siis lähtökohtansa, ja joutui oudoille teille: se ei enää kuvannut ilmeistä vaan alkoi olla tapa, jolla ilmeistä peiteltiin.
Peitteleminen synnytti pornografian, lajin, joka on kehittynyt omalakisesti. Se on ollut paljastavaa mutta jo ainakin sata vuotta siihen on liitetty moraalisia merkityksiä, samaan tapaan kuin uskonnollisaiheiseen taiteeseen. Kun jälkimmäinen on "arvokasta" laadusta riippumatta, edellinen on "arvotonta" laadusta riippumatta. Uskomus on että kun jälkimmäinen väkisinkin ylentää ihmistä (vaikkei tahtoisikaan tulla ylennetyksi), edellinen alentaa yhtä väkisin. Kumpaankaan ei käy neutraali tarkastelu vaikka molemmat ovat yhtä tendessimäisiä, toistavia ja harmittomia. Uskonnolliseen liittyy "täytyy", pornografiseen "ei saa", yhtä jyrkästi. Molemmilla on valvojansa: uskonnollisella kasvatus (täytyy-täytyy), pornografisella vanhapiikatädit (ei saa - ei saa).

Pornografia on tunnistettu ongelmaksi, koska se ei ole enää vain taiteen synkkä sisar vaan se on alkanut määrätä silmää, joka katselee maailmaa. Se ei enää näytä vaan peittää, mutta kaiken aikaa ei ole selvää, mitä se peittää ja mitä se näyttää. Tämän ovat monet taiteilijat saaneet huomata, kun he ovat otaksuneet, että taiteella on jollakin tavalla valtaa tottumuksen yli, vallan yli, että taiteella on kyky muuttaa suuntaa ja jopa pakottaa katsomaan toisin. Pornografia on kuitenkin sotkenut tämän voiman: taiteella on yhä voimansa mutta se on kuin jännitehäiriössä, arvaamaton ja vailla selvää kontekstia. Synkkä sisar saattaa paljastaa taideperheen salaisimmatkin dokumentit hetkellä, jolloin kaiken pysyä ylevänä!
Mutta ei ainoastaan ylevä ole vaarassa. Vaarassa on myös pilaantumaton ja synnitön, modernismin kielellä "aito". Vaikka aitouden olemassaolo on haastettu vakavasti, monelle ihmiselle yhä edelleen on olemassa jako aitoon ja epäaitoon. Tällä erolla on heille merkitystä. Jopa pornografiassa he pystyvät erottamaan sen, mikä on näytelty ja "tehty", siitä, mikä on spontaania ja aitoa. Miksi muuten joitakin kiinnostaisivat salaa kuvatut tunnettujen henkilöiden seksifilmit? Ne kiinnostaavat aitouttaan! (Mikä käsite! Ei ole ihme, että niin moni teoreetikko tahtoo sen kielletyksi.)

Pino, 2006